Kallio Media

Sisustamisen trendejä vuonna 2022 /

Suomalainen sisustussuunnittelu tulevana vuonna

Sisustamisessa jatketaan vuonna 2022 ainakin alkuvuodesta vielä edellisen vuoden trendejä, joten varsinkin minneliaaliperheissä ja -pariskunnissa on vallalla kotien sisustaminen valkoisella ja harmaalla. Värien puuttuminen ja niillä kokeileminen ei siis ole vielä vuodenvaihteessa kova juttu, mutta pikkuhiljaa alkaa värejäkin näkymään.

Koronapandemia hellittää jo joka puolella Suomea, joten tämä tuo esiin uusia puolia ihmisten mieltymyksissä. Yksi tällainen mieltymys, joka on korostunut viime vuosina on tietenkin suomalaisten luontoinnostus. Sisustussuunnittelu saa nyt inspiraationsa luonnosta. Suomen luonto kun on edelleen ja jälleen se lähde, josta sisustamiseen voi ammentaa monella tavalla. Vihreää tulee näkymään kotien pinnoilla ja kalusteissa – tämä on suoraan perua luonnon löytämisestä uudelleen. Lue artikkelistamme ajatuksiamme tulevan vuoden trendeistä!

Maanläheisyys on kasvava trendi

Muita värejä, josta suomalainen sisustussuunnittelu ammentaa, ovat muut maata lähellä olevat värit. Niitä ovat esimerkiksi ruskea ja keltainen, miksei myös oranssin vivahde – ei tarvitse katsoa kuin syksyisenä päivänä puihin ja löytää sisustamisen värit suoraan Suomen luonnosta, joka muuttaa muotoaan kauniilla tavalla neljä kertaa vuodessa. Toki voidaan vitsailla syksyn pimeydestä ja harmaudesta, mutta hei – harmaata on jo käytetty aivan tarpeeksi pitkään, joten nyt voidaan siirtyä muihin yhdistelmiin.

Värimaailman ohella maanläheisyys näkyy vuonna 2022 myös selvästi. Kalustamisessa ja koristeissa voi näkyä ajan patina eikä kaiken tarvitse olla ns. täydellistä. Rustiikkisuus on toki ollut pitkään kova juttu myös Suomessa, mutta on viitteitä siitä että se on tulossa uudelleen trendiksi. Kirpparit ovat varmasti kovalla käytöllä viimeistään sitten kun kaikki rajoitukset ovat sellaisissa mitoissa, että ihmiset uskaltavat taas elää.

Käsillä tekeminen tuottaa ainutlaatuisia elementtejä

Vanhan tavaran tai vanhan näköisen tavaran ohella tullaan näkemään paljon yksilöllistä sisustamista ja kalustamista. Mutta miksi? Siihen on olemassa yksinkertainen syy – ihmiset ovat aloittaneet ja palanneet taas käsillä tekemiseen. Tämä tuottaa runsaasti hienoja elementtejä sisustamiseen niin käsillä tekijöiden omiin koteihin, mutta yksilöllisiä tuotteita on myynnissä enemmän kuin koskaan ennen. Verkkokauppoja tällaisille tuotteille on myös perustettu työpaikkojen ollessa kiven alla tai myös silloin, kun työpaikka on mennyt alta.

Pohjoismaisissa sisustuslehdissä on ennustettu vuodenvaihteeseen vihreän värin lisäksi suuria kuvioita, hieman 70-luvun tyyliin. Retrofuturistisuuden ystäville on tiedossa melkoista mannaa, sillä neonvalaistus tekee tuloaan. Sisustussuunnittelu on muutenkin jännittävää aikaa, sillä ensi vuoden trendit lupailevat jotain tuttua menneiltä ajoilta ja esimerkiksi kuvioiden pelkäämätöntä yhdistelyä sisustuksessa tullaan näkemään runsaasti.

Sisustuksen materiaali tulee olemaan pitkälti puuta, joka ei toki Suomessa ole mikään ihmetys, mutta vuonna 2022 puun alkuperäinen väri tulee myös näkymään huomattavasti rohkeammin kuin ennen. Mustat, valkoiset tai harmaat huonekalut joutavat kierrätykseen ja sosiaalisen median kirpputoreille, sillä trendikkäät sisustajat suosivat luonnollista puun väritystä. Sekä aitoa puuta.

Minimalismi on tehnyt tuloaan jo vuosia, mutta vaikuttaa siltä että vuosi 2022 on sille SE vuosi, jolloin se lyö läpi viimein. Minimalismi ja sisustussuunnittelu sopivat vallan mainiosti yhteen, koska voi vain kysyä, kuinka uuden sisustuksen voi parhaiten aloittaa? Lahjoittamalla tai myymällä turhat tavarat ja kalusteet pois. Kun asunnossa alkaa olla vain välttämätön ja tarpeellinen, on hyvä hetki pohtia, mitä oikeastaan kotiin tarvitseekaan. Jos tässä vaiheessa aikoo myös uusia ne välttämättömät kalusteet ja sisustuksen elementit, on vanhoista eroon pääseminen myös usein mielen hyvinvoinnille tarpeellisia. Ehkä vanhoihin kalusteisiin ja sisustukseen liittyy muistoja, jotka mieluusti jättäisi taaksensa. Samalla kun niistä luopuu, pääsee vuoden 2022 sisustussuunnittelu kunnolla käyntiin – puhtaalta ja erityisesti tyhjältä pöydältä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.